''Uuden juoman avatessaan hän tajuaa, kuinka yksin hän oikeasti on tässä julmassa maailmassa, maailmassa, jossa ei välitetä muiden tunteista. Pillerit ja alkoholi eivät auta unohtamaan sitä kipua ja tuskaa, mitä hän kokee.
Monta kertaa mielässään miettii, mitä niin väärää tehnyt on. Vastausta ei kai koskaan saa, kipu ei katoa. Miljoonat kysymykset päässään hän makoilee sängyllään toivoen parempaa huomista.
Hän kaivaa esille parhaan kaverinsa tai toisin sanoen pahimman vihollisensa.
Lämmin suolainen kyynel vierähtää poskelle. Hetken mietittyään hän viiltää jäljen, mielihyvä mikä tästä kumpuaa saa hänet hymyilemään. Hän jatkaa hetken, ja miettii mielessään, kuinka typerä onkaan. Kuinka monta kertaa hänen on pitänyt lopettaa, kuinka monta kertaa hän on siinä epäonnistunut. Toisaalta, hän epäonnistuu kaikessa mihin ryhtyy, joten eipä tuo yllätä.
Hän naurahtaa itselleen, ja miettii kuinka säälittävä ihminen voikaan olla. Hetken makoiltuaan sängyllä hän päättää kerätä itsensä ja nousta. Läskit on saatava katoamaan. Vaihdettuaan vaatteet hän pistää kuulokkeet korvilleen ja lähtee juoksemaan rappusia alas. Tänään olisi pitkän lenkin vuoro, sillä hän on laiskotellut liian kauan.
Juostessaan hän miettii kaikkea, mitä on suuhunsa pistänyt. Sitä kaikkea ruoan määrää, joka lihottaa häntä vain entisestään. Hän juoksee kovempaa, ja päättää mielessään tehdä vielä pidemmän lenkin.
Häntä vastaan kulkee niin monia kauniita ja laihoja naisia. Hänen tekee mieli itkeä, mutta kokoaa itsensä. Salaa mielessään ajattelee, että ehkä hänestäkin tulee joskus kaunis ja hyväkroppainen.
Päästyään kotiin hän kävelee peilin eteen. Kyynel vierähtää silmäkulmasta. Miten hän pystyykään edes salaa ajattelemaan, että hänkin on vielä joskus hyvännäköinen. Peilikuvahan on kuvottava.
Nyt paremmin kuin koskaan hän ymmärtää, miksi hänestä ei pidetä, ja miksi hän on yksin.Miksi siis edes vaivautua enään jatkamaan matkaa väkisin. Hän tietää mikä on seuraava askel, mikä hänen täytyy ottaa. Askel, joka vie kohti kaiken loppua.''
