I'm sick and tired of being sick and tired.

Tuo outo tyttö vain istuu odottaen
Matkaa kohti parempien päivien.

Ahdistaa, pelottaa, väsyttää, itkettää.. Tää lista vois jatkua vaikka kuinka pitkälle. Mun sisällä on tällä hetkellä ihan liikaa erilaisia tunteita. Mä en osaa oikeen edes ite käsittää tätä kaikkee. Paha olo ottaa taas musta vallan.. Eikö se niin  mee, että kun antaa pikkusormen niin se vie koko käden? Noh, mulla se on kerenny viemään käden lisäks kaiken muunkin.

  Mulla on pitkän aikaa ollu ongelmia luottamuksen suhteen. Tässä viikon aikana on tullu taas kerran huomattua, että oikeesti parempi kun ei luota kehenkään. Pitää asiat ihan omana tietonaan. Ketään kun ei oikeeti taida edes kiinnostaa. Ja miks vaivata muita omilla turhilla asioilla?

 

  Oon pitkän aikaa jo miettiny, että mihin mä kuulun, ja oon tullu siihen tulokseen, että en mihinkään. En tunne mun oloo missään sellaseks, että olisin osa sitä. Kaikilla muilla on ne omat piirinsä ja omat kaverinsa. Tuntuu, että en kuulu mihinkään niistä. Oon vaan yks tuttu muille muiden joukossa, jota on ihan kiva nähä sillon tällön.. Jos ees sillonkaan.

  Kavereita mulla toki on, mutta ne on just sellasia, että niitä näkee kerran kuukaudessa, ja sillonkin tuntuu olo siltä kuin olis ulkopuolinen porukassa. Ei kukaan varmaan huomais, jos vaan katoisin paikalta.

  On ollu kyllä aika hauska huomata, kuinka kaikki on koko kesän ollu mulle silleen, että ''Meidän pitää nähä paljon ennenkun muutat sinne Lahteen!'' Todellisuudessa kuitenkin ketään en oo juurikaan nähny. Ei kellään oo ollu aikaa nähä mua tai vaikka olis ollu aikaa, niin ei sitten vaan oo tainnu kiinnostaa nähä. Mistäs mä sen tiedän. Tuntuu vaan, että kaikkeen muuhun kyllä kaikilla on löytyny aikaa, mutta mun näkemiseen ei.

  Olo tuntunu taas tosi tärkeeltä nää viimeset kaks kuukautta.. Kuulostan ehkä itsekkäältä, ja sitä mä varmasti oonkin, mutta onko se liikaa pyydetty, että muakin kerkeis välillä näkeen? Varsinkin kun lähen täältä pois, ja mua ei todellakaan tuu näkeen täällä päin kauheesti pitkään aikaan..

  Noh, mutta nää viimeset kuukaudet on kertonu mulle paremmin kun hyvin sen, että ketkä on oikeesti mulle edes jonkilaisia kavereita. Kehen voisin ehkä oikeesti joskus vielä luottaa.

  Ihmiset kun nykyään  sanoo paljon kaikenlaista, mutta ei tee kuitenkaan mitään niiden sanomisten eteen. Miks pitää sanoo jotain sellasta, mitä ei aio oikeesti tehdä? Mä en voi ymmärtää tätä.
  Loppujenlopuks ainut mitä haluan, on se, että joku oikeesti välittäis musta rehellisesti. Tai että mulla olis ylipäätään sellanen olo, että oon jollekkin tärkee..

Haluun kuitenkin pyytää anteeks teiltä kaikilta, kun mä oon varmaan oikeesti käyttäytyny tosi itsekkäästi viime aikoina... En mä tahallani sitä oo tehny. Mä kun en enää tuppaa kiinnittää mihinkään muuhun huomioo, kun siihen kuinka paha olo mulla on. Tää tunne on vieny multa kaiken. En pysty ajatteleen mitään muuta. Kiinnitän vaan huomion itteni huonoihin puoliin, että en kerkee ajatteleen muuta tai muita.

  Tää on oikeesti ottanu musta vallan. Mutta mä lupaan, että muutun. En halua olla tällänen itsekäs ihminen. Kuhan vaan saan muutettua omaa ajatusmaailmaa, niin kaikki muuttuu..

Ainiin.. Ei ollu kauheen hyvä idea lähtee sinne Tallinnaan.. Mun paino on noussu 600g sen reissun jälkeen.. Söin vähän normaalia enemmän siellä, ja heti näkyy painossa tämä. Masentaa ja ahdistaa. Just kun vielä sain tiputettua vähän aikaa sitten sen 2 kg.. Turhauttaa ihan älyttömästi.. Oon pettyny itteeni. En edes ymmärrä, että kuinka mä annoin itteni syödä niin paljon siellä.. Itkettää.

  Mutta tiedän, että saan laihduttua vielä. Pääsen mun unelmapainoon. Mun on pakko päästä..

 

Anna tuulen puhdistaa nostaa helmoja heittää hiukset sekaisin.

Hóla! Olipas taas viikonloppu. Mä en edes muista kaikkee, mitä tein. Ja muutenkin koko viikonloppu meni jotenkin ihan hirveen nopeesti. Mistä lie johtuu.
  Lauantaina tosiaan mentiin Jassun ja Heidin kanssa Pirkanmaan Setan Pride-kulkueeseen. Ihmiset siellä oli ihania omia ittejään! Ja oli kiva huomata, että sielä oli kaikenikästä porukkaa liikkellä, ettei vaan pelkkiä nuoria, vaan myös vähän vanhemmat ihmiset oli lähteny mukaan siihen! Oli ilo kattella kaikkia, jotka oli tullu sinne ihan omana ittenänsä, eikä hävenny omaa seksuaalista suuntautumistaan, ja muutenkin! Heha.

Myöhemmin sitten lauantaina veli tuli käymään lapsensa kanssa meillä! Voi kun Joona oli taas kasvanu ihan hirmusesti, ja siitä on tullu ihan isänsä näkönen! :') Ei sitä voinu muutakun vaan hymyillä ja kattoo sen touhuilua sivusta. Hihih.
  Illemmasta lähettiinkin sitten kohti Pirkkalaa! Määränpäänä oli siskon kaverin kämppä. Vähän jänskätti, koska tatuointia mä sinne olin menossa ottaan. Siskon kaveri kun on tatuoija.
  Aluks siinä oli kauheesti kaikenlaista säätöö. Alko jo vähän epäilyttään koko homma, mutta mä olin niin kauan halunnu sitä tatskaa joten oli se pakko nyt saada! Hetken siinä kun oltiin säädetty kaikenlaista, niin päästiin alottaan! Hui hitto, että aluks vähän pelotti, mutta sitten tajusin, että mulla on niin korkee kipukynnys, että ei se kuitenkaan tunnu juurikaan miltään.. Ja olin oikeessa! Aluks toki vähän kirpas ja pisteli, mutta lopuks oikeestaan vaan kutitti.. : DDD Ja silmiä kun siinä pitelin kiinni, niin olisin hyvin voinu nukahtaa siihen paikkaan. Ei olis yllättäny, vaikka olisinkin. Hahah.
  Lopputulokseen oon kyllä tyytyväinen! Just niin mun tyylinen siitä tuli! Tykkään kovasti. (: Ehkä joskus siihen ympärille keksii viel jotain pientä kivaa, tai sitten jättää sen ihan vaan tollaseks söpöks pieneks ja yksinkertaseks! :----)

I'm only lonely when the music's over.

Sunnuntai oli taas pitkästä aikaa vanha Tulitikkutehdas -päivä! Mentiin Olivian kanssa sinne vähän pyöriin ja katteleen. Hitto se paikka on jotenkin pelottavalla tavalla kaunis! Siellä on kiva ottaa kaikesta mahollisesta kuvia! Ja ne graffitit on ihan älyttömän upeita!
 Tällä kertaa ei tullu vaan kuvailtua niin kauheesti, mitä muilla kerroilla. Täytyy kyllä mennä vielä tässä joku päivä käymää siellä, ennenkun muutan sinne Lahteen. Tässä nyt kuitenkin muutamia kuvia sieltä!

Koska me ollaan ihan normaaleja, ja silleen.

Tänään onkin sit ollu aika perus maanantai. Vähintäänkin kaikki asiat vituttanu aamusta alkaen. 
  En voi käsittää mikä tässä maanantaissa voi olla niin kauheeta. Yks viikonpäivä muiden joukossa, mutta silti sillon tuntuu kaikki asiat vaan menevän vielä pahemmin vituiks. No mutta, ehkä mäkin vielä joskus opin tykkään maanantaistakin. Hahah.
  Keskiviikkoa kuitenkinn nyt odotan aika innolla! Sillon olis tarkotus mennä Tallinnanlaivalle. Ihana päästä pitkästä aikaa vähän laivaileen! Ja sit torstaina vielä pääsee vähän maihin shoppaan! Nam, kelpaa hyvin mulle! Olis kiva löytää jotkut kivan väriset housut jaja neule ainakin! Ja ehkä vähän korujakin... Jaja joo! Mutta sitä tosiaan odotellessa.. :---)

Itke vaan, jos se helpottaa.

Tää päivä ei saanu kauheen hyvää alkua. Mulla on pakkomielle joka aamu käydä heti herättyäni vaa'alla. En todellakaan ollu tänään tyytyväinen siihen, mitä se näytti. Painoo oli tullu lisää 700g..
  Joo saattaa kuulostaa muitten korvaan tosi naurettavalta, mutta mulle sillä hetkellä se tuntu vähintäänkin maailmanlopulta. Olis vaan tehny mieli alkaa itkeen ja huutaan. Onneks sain kerättyä ajatukseni, ja tajusin, että se paino on ihan hyvin voinu tulla siitä, kun oon lenkkeilly niin paljon, että mun lihakset on vaan kasvanu. Näin mä ainakin sain uskoteltua itelleni.. Vai sainko?
  Aikani siinä kuitenkin sitä vaakaa tuijotin ja vielä varmistin moneen kertaan, että näyttääkö se varmasti saman luvun joka kerralla. En voinu uskoo sitä, että paino on noussu. En mä halunnu uskoo.
  Nyt mietin vaan, että mitähän se vaaka mahtaa näyttää seuraavana aamuna. Onko paino taas noussu? Mä en taida haluta tietää edes...

Oon kuitenkin päättäny sen, että mä aion näyttää ihmisille. Näyttää, että mä pystyn siihen.. Että mä pystyn laihtua. Tiedän, että pystyn.
  Koko lyhyen elämän aikana saanu kuunnella moitteita mun ulkonäöstä. Etenkin mun painosta. ''Saatanan läski, laihduta!'' ''Kiva pelastusrengas sulla tossa ympärillä. Mahdat pysyä hyvin pinnalla.'' ''Onneks sulla on tota ihrakerrosta sun ympärillä, niin sulle ei tuu niin helposti kylmä.'' ''Ootko harkinnu laihduttamista? Sun vaatekokos on varmaan XL.'' ...
  Joten siis paino on mulle se arka kohta. Eihän mulle voi edes vitsillä sanoo mitään lihavuudesta, koska alan panikoimaan. Ja ahdistun.
  Haluan näyttää ihmisille, että musta on johonkin. Ja, että kerrankin mä en ole se porukan 'läski'. Aion vielä näyttää joskus hyvältä mun vaatteissa.

Yks turha merkintä taas lisää tänne, mutta oli vaan pakko vähän päästää tätä tunnetta ulos. Ei mun pää kestä muuten. Ja tää kirjottaminen edes vähän helpottaa oloo...  Nyt odotan kauhulla ja myöskin innolla huomista, koska huomenna tapahtuu kaikkee kivaa! Tai ainakin toivottavasti.. :) Hihi!

Tunnit kuin hiekka tiimalasin hiljaa valuu pois.

Lahdessa käyty, ja vuokrasopimus allekirjotettu! Muutto olis sitten eessä 10. pvä enskuuta! Täytyy sanoo, että luulin tän stressin vähän hellittävän kun saatiin se kämppä, mutta tää vaan lisääntyy lisääntymistään. Hullukshan tässä pikkuhiljaa alkaa tulla.
  Mä haluisin jo muuttaa täältä pois ja alottaa ihan kokonaan alusta. Samalla mua kuitenkin pelottaa ajatus tulevasta. Mitä jos en viihdykkään siellä? Mitä jos en saa kavereita? Mitä jos mua taas syrjitään ja koulukiusataan? Mun päässä on niin paljon kysymyksiä. Mä en edes tiedä haluanko saada tietää kaikkiin vastausta.
  Musta tuntuu, että kaikilla on nykyään niin paljon ennakkoluuloja toisia ihmisiä kohtaan. Vähemmästäkin siis pelottaa ja ahdistaa ajatus uudesta koulusta, uudesta paikkakunnasta. En mä kuitenkaan voi väittää, etteikö itelläni olis usein ennakkoluuloja toisia ihmisiä kohtaan. Kaikilla varmasti on, muttta joillekkin ne ennakkoluulot on este uusille ihmissuhteille. Mua pelottaa.
  En voi muutakun siis kauhulla, ja samalla myös vähän innolla oottaa tulevaa. Onneks mulla on edes yks ihminen, joka tukee mua, jos kukaan muu ei sitä tee.

Mulla on kauheen huono omatunto, kun en käyny tänään lenkillä. Okei, kyllä mä kävelin loppujen lopuks ihan hyvän verran, mutta kun olisin tahtonu päästä juokseen! Onneks huomenna uus päivä, ja voin tehä vaikka vähän pidemmän lenkin, jos se vaikka helpottais oloo.
  Laskin tässä, että mulla on se about kolme viikkoo aikaa ottaa vielä ilo irti Kaupin lenkkipoluista! Ja sen mä aion oikeesti tehäkkin. Mulla tulee niin ikävä niitä jaja Rauhaniemen rantaa, varsinkin sitä maisemaa kun aurinko laskee siellä. Se on niin kaunista. Ja siellä on niin kiva istuskella vaan iltasin kallioilla ja miettiä rauhassa asioita. Rauhottava paikka jotenkinn.
  Hauskaa muuten, että heti kun päästiin tänään sinne meidän Lahden kämpälle, niin ensimmäinen ajatus mikä mun päähän tuli oli se, että onkohan täällä jossain jotain kivoja lenkkipolkuja... Tiedä sitten, että mikä mua vaivaa. Kauhee päähänpinttymä mulla tän lenkkeilyn kanssa. Mutta ihan kiva, että kerrankin on oikeesti motivaatioo liikkua! On siis vaan vielä paremmat mahollisuudet päästä siihen mun tavote painoon! :)

Nyt toivon vaan, että nää viikot menee oikeesti nopeesti. Täällä on ihan tuska asua. Täällä on vaan yksinkertasesti niin paha olla. Mun päälle lisätään tällä hetkellä koko ajan lisää paineita. Ihan kun ei olis jo muutenkin tarpeeks vaikee olla.
  Mulle huudetaan, valitetaan siitä, että mä teen koko ajan jotain väärin. Mikään ei oo koskaan tarpeeks hyvä. Kaikki asiat pitäis tapahtua heti, ja kaikkeen pitäis tietää vastaus. Jos vastaan johonkin, että en tiedä, niin siitähän vasta helvetti pääsee valloilleen. Unohtamatta sitä, että oon paska ihminen, koska en osaa hoitaa asioita ajoissa kuntoon, vaan jätän kaiken aina viime tippaan.
  Voisko edes yrittää tajuta sen, että ei se oo helppoo hoitaa asioita yksin, kun ei saa mistään tukee. Alusta lähtien on vaan moitittu siitä kuinka tyhmä oon, kun hain Lahteen opiskeleen. Jos se kerta oli niin tyhmä idea, niin miks mut päästettiin lähteen? Miks mua ei edes yritetty saada jäämään? Tää kaikki on vaan yhtä teatteria. Ketään ei voi uskoo, eikä mihinkään voi luotttaa. Tää näytelmä ei taida loppua koskaan.

There's only hate
There's only tears
There's only pain
There is no love here.

Äänet päässä huutaa; ''Juokse läski, juokse!''

Mun pää on ihan tyhjä. Tai oikeestaan sieltä kaikuu vaan kaikki ne haukut, moitteet ja itsesyytökset. Sanat toistuu toinen toisensa jälkeen. Eihän tässä oo oikeesti mitään järkee. Mitä täällä tapahtuu? Miks tää kaikki kulkee mun pään sisällä ympyrää? Mä en tiedä, en todellakaan tiedä..
  Mä alotin taas lenkkeilyn. Eilen eka kerta ehkä kuukauteen. Tuntu niin vapauttavalta ihan vaan juosta, vaikka toi mun jalka olikin vähän erimieltä asiasta.
  Eilen ja tänään tullu juostua yhteensä sellanen reilu 10 kilsaa. Ei paha, tälleen alkuun. Huomenna olis tarkotus mennä kaverin kanssa sitten tekeen vähän pitempi lenkki! Mitähän siitäkin tulee. Paikat on nyt jo aika hellänä, mut kyl tää tästä taas, ku keho pääsee tottuun. Heheh.
  Se mikä mua vaivaa sillon kun juoksen on se, että mulla alkaa ääni pään sisällä huutaan. Se käskee mun juosta. Se käskee läskin juosta, juosta nopeempaa, juosta enemmän. Eikä se tahdo lopettaa.
  Mä en tiedä miks, mutta melkein aina kun juoksen, niin mulla nousee tunteet pintaan. Voisin vaan alkaa itkeen. Mä en tiedä mikä mua vaivaa. Ehkä tää vaan on yks tapa miten saan purettuu ittestäni tunteita ulos. En tiedä, mutta mun oloo se ainakin vähän helpottaa, niin ei kai siitä mitään haittaakaan oo. Vai onko?

But there's a side to you
That I never knew, never knew.
All the things you'd say
They were never true, never true,
And the games you play
You would always win, always win.

Mä tein sen virheen taas. Lupasin, että en enään tuhlaa aikaa suhun, ja että en enään puhu sulle, koska yksinkertasesti meillä ei oo enään mitään sanottavaa toisillemme. Sä teit tarpeeks, ja enemmänkin..
  Miks mä sitten tein sen, ja menin puhuun sulle? Mä en tiedä mitä mun oikeesti pitäs ajatella. Sä käyttäydyt kun mitään ei olis tapahtunukkaan. Ihan kun sä et olis tehny mitään pahaa mulle, ja ihan kun kaikki olis okei. Sä et oo tainnu tajuta missään vaiheessa oikeesti sitä, että kuinka paljon sä oot satuttanu mua. Toivottavasti sä joskus tajuat sen..
  ''Mikä sua vaivaa!?'' - Sä kysyt. Hetken aikaa mietin, kunnes mun päälle kasautuu kasa itsesyytöksiä. Mähän tässä oon tehny väärin, ja ylireagoinu asioista. Mua se tässä vaivaa joku, ei sua. Mullahan se ongelma tässä olikin. Mä oon tehny väärin ja mokannu, sä et. Tai niin sä sait mut ainakin tunteen, taas.
  Ensin sä poistat mut kaikkialta, jopa mun numeronkin. Sitten kun saan suhun yhteyden ja kysyn sulta, että miks sä teit niin. Vastaat vaan viileesti ihan kun ei mitään ''Joo mä vähän siivoilin.'' Päätti sitten siivoilla mut pois sen elämästä, mukava tietää. Okei, saatan nyt vähän ylireagoida tai sitten en. En voi tietää, koska en tiedä mitä se toinen osapuoli musta oikeesti ajattelee..
  Päätin kuitenkin vielä kysyä tältä kyseiseltä henkilöltä, että miks ihmeessä se käyttäytyy tolleen. Siihen tämä tokaisee vaan, että miksi mä käyttäydyn näin. Taas se kasas mun päälle tän. Se kuitenkin on käyttäytyny mua kohtaan, kun olisin vaan pelkkää ilmaa, ja nyt se kehtaa väittää, että se ei oo tehny niin. ''Sori jos tuntuu siltä.'' Tällä kertaa vaivautu edes jollain tapaa pyytään anteeks. En siitä sitten tiedä, että tarkottiko se sitä tosissaan vai ei.
  Ja just kun luulin, että saatais vähän puhuttua asioista, uskaltauduin kysyy kysymyksen. ''No haluatko sä edes olla missään tekemisissä mun kanssa?'' Sä katoot paikalta. Sä teet aina niin, jos sua ei huvita puhua asioista. Sä aina joko katoot tai jätät vaan vastaamatta. Onnistuit taas hajottaan mun päätä lisää.
  Oonkohan koskaan kuullu sanontaa, että ''Älä tuhlaa aikaasi niihin, jotka eivät tuhlaa aikaansa sinuun.'' Kaiken tän jälkeen musta tuntuu, että jos joku on mulle noin sanonu, niin se on menny aika huolella multa ohi.. Mutta ehkä mä oikeesti nyt opin tästä, ja siirryn eteenpäin. Elämä on tehty elämistä varten, miks siis märehtiä vanhoja asioita ja ihmisiä?
  Nokka kohti siis uusia pettymyksiä!

I wish I had missed the first time that we kissed
'cause you broke all your promises..

Kuinka monta kertaa voi alkaa alusta?

Mä nyt päätin alottaa kokonaan ihan uuden blogin. Ihan vaan senkin takia, kun mulla se uus elämä toisella paikkakunnalla on ihan pian alkamassa. Tai toivon ainakin, että mun elämä muuttuu uuteen suuntaan. Parempaan suuntaan.
  Tiedän, että ei se elämä muutu parempaan suuntaan, jos ei ite oo valmis muuttaan omaa ajattelutapaansa. Ja jos ei pysty nauttiin asioista, niin ei kai elämäkään siitä parempaan päin muutu.. Mutta mä oon päättäny, että kun mä sinne Lahteen pääsen asettuun aloilleni, niin  tapahtuu muutos. Oon kyllästyny ja väsyny oleen koko ajan kyllästyny ja väsyny. En mä taho olla tällänen.
  Yks muutos, mikä tulee oleen on se, että mä oon päättäny saavuttaa mun unelmapainon. En mä tosiaankaan liikaa halua laihtua, mutta silleen, että oon ite tyytyväinen itteeni. Nyt kun et todellakaan oo yhtään tyytyväinen itteeni.
  Mä oon ihan varma, että mun elämä muuttuis parempaan päin, jos saisin tavottetua sen painon, minkä oon jo kauan halunnu. Ajattelisin ittestäni positiivisemmin, ja mun itsetunto nousis heti huimasti. Tällähetkellä kun mun itsetunto on ehkä sitä kaikkein alinta luokkaa, niin pienikin nousu siinä olis vaan hyvä asia..
  Nyt kun oon tosissani päättäny muuttaa elämäni parempaan suuntaan, niin kaikki tuki on tervetullutta. Kyllä mä yksinkin pärjään ihan hyvin, mutta vielä paremmin, jos mulla on ihmisiä ympärillä.  Joo, mulla on vaikee luonne, enkä päästä ihmisiä helposti lähelle, mutta se riittää hyvin, että ootte mun lähellä, sillon kun oikeesti tarviin sitä. Sillon kun oon valmis puhuun ja kertoon asioista.

Mutta joo, Lahteen muutto olis sitten todennäkösesti eessä tässä kolmen viikon sisään. Tarkkaa päivää en vielä osaa sanoo. Ehkä se selviää torstaina, kun olis tarkotus mennä allekirjotteleen papereita ja kattoon vähän sitä kämppää.
  Niin tosiaan joo, saatiin siis Olivian kanssa se kämppä sieltä. Se on about 5 km keskustasta.. No mut parempi sekin, kun ei mitään. Eikä se vuokrakaan pahan hintanen oo, kun ajattelee, että se on kuitenkin kolmio se kämppä.
  Täytyy myöntää kyllä, että mua jännittää vähän muuttaa toiseen, ihan vieraaseen kaupunkiin. Outoohan se olis, jos ei jännittäis. Huolestuttaa vaan se, että miten saan hoidettua kaikki raha-asiat kuntoon. Noh, kai tää kaikki menee omallapainollaan.. Turha tästä kai nyt liikoja on stressata, saa vaan päänsärkyä.

Niin, että tosiaan, jos joku nyt haluu vielä nähä minuu täälä Tampereella, niin kannattaa kysellä missä meen millonkin, koska en täällä kauaa enää asu.. (:

Joten ilmotelkaa ihmiset, niin nägyillään! C: ♥

Ps. Jos teillä ihanilla ihmisillä on jotain yhteiskuvia mun kanssa tai muuten vaan söpöjä kuvia teistä, niin olisin innokas saamaan niitä kuveja! Koska tahon teettää kuvia kavereista ja laittaa seinälle, niin ehkä mulla on turvallisempi olo sitten siellä Lahdessa. :----)