Äänet päässä huutaa; ''Juokse läski, juokse!''

Mun pää on ihan tyhjä. Tai oikeestaan sieltä kaikuu vaan kaikki ne haukut, moitteet ja itsesyytökset. Sanat toistuu toinen toisensa jälkeen. Eihän tässä oo oikeesti mitään järkee. Mitä täällä tapahtuu? Miks tää kaikki kulkee mun pään sisällä ympyrää? Mä en tiedä, en todellakaan tiedä..
  Mä alotin taas lenkkeilyn. Eilen eka kerta ehkä kuukauteen. Tuntu niin vapauttavalta ihan vaan juosta, vaikka toi mun jalka olikin vähän erimieltä asiasta.
  Eilen ja tänään tullu juostua yhteensä sellanen reilu 10 kilsaa. Ei paha, tälleen alkuun. Huomenna olis tarkotus mennä kaverin kanssa sitten tekeen vähän pitempi lenkki! Mitähän siitäkin tulee. Paikat on nyt jo aika hellänä, mut kyl tää tästä taas, ku keho pääsee tottuun. Heheh.
  Se mikä mua vaivaa sillon kun juoksen on se, että mulla alkaa ääni pään sisällä huutaan. Se käskee mun juosta. Se käskee läskin juosta, juosta nopeempaa, juosta enemmän. Eikä se tahdo lopettaa.
  Mä en tiedä miks, mutta melkein aina kun juoksen, niin mulla nousee tunteet pintaan. Voisin vaan alkaa itkeen. Mä en tiedä mikä mua vaivaa. Ehkä tää vaan on yks tapa miten saan purettuu ittestäni tunteita ulos. En tiedä, mutta mun oloo se ainakin vähän helpottaa, niin ei kai siitä mitään haittaakaan oo. Vai onko?

But there's a side to you
That I never knew, never knew.
All the things you'd say
They were never true, never true,
And the games you play
You would always win, always win.

Mä tein sen virheen taas. Lupasin, että en enään tuhlaa aikaa suhun, ja että en enään puhu sulle, koska yksinkertasesti meillä ei oo enään mitään sanottavaa toisillemme. Sä teit tarpeeks, ja enemmänkin..
  Miks mä sitten tein sen, ja menin puhuun sulle? Mä en tiedä mitä mun oikeesti pitäs ajatella. Sä käyttäydyt kun mitään ei olis tapahtunukkaan. Ihan kun sä et olis tehny mitään pahaa mulle, ja ihan kun kaikki olis okei. Sä et oo tainnu tajuta missään vaiheessa oikeesti sitä, että kuinka paljon sä oot satuttanu mua. Toivottavasti sä joskus tajuat sen..
  ''Mikä sua vaivaa!?'' - Sä kysyt. Hetken aikaa mietin, kunnes mun päälle kasautuu kasa itsesyytöksiä. Mähän tässä oon tehny väärin, ja ylireagoinu asioista. Mua se tässä vaivaa joku, ei sua. Mullahan se ongelma tässä olikin. Mä oon tehny väärin ja mokannu, sä et. Tai niin sä sait mut ainakin tunteen, taas.
  Ensin sä poistat mut kaikkialta, jopa mun numeronkin. Sitten kun saan suhun yhteyden ja kysyn sulta, että miks sä teit niin. Vastaat vaan viileesti ihan kun ei mitään ''Joo mä vähän siivoilin.'' Päätti sitten siivoilla mut pois sen elämästä, mukava tietää. Okei, saatan nyt vähän ylireagoida tai sitten en. En voi tietää, koska en tiedä mitä se toinen osapuoli musta oikeesti ajattelee..
  Päätin kuitenkin vielä kysyä tältä kyseiseltä henkilöltä, että miks ihmeessä se käyttäytyy tolleen. Siihen tämä tokaisee vaan, että miksi mä käyttäydyn näin. Taas se kasas mun päälle tän. Se kuitenkin on käyttäytyny mua kohtaan, kun olisin vaan pelkkää ilmaa, ja nyt se kehtaa väittää, että se ei oo tehny niin. ''Sori jos tuntuu siltä.'' Tällä kertaa vaivautu edes jollain tapaa pyytään anteeks. En siitä sitten tiedä, että tarkottiko se sitä tosissaan vai ei.
  Ja just kun luulin, että saatais vähän puhuttua asioista, uskaltauduin kysyy kysymyksen. ''No haluatko sä edes olla missään tekemisissä mun kanssa?'' Sä katoot paikalta. Sä teet aina niin, jos sua ei huvita puhua asioista. Sä aina joko katoot tai jätät vaan vastaamatta. Onnistuit taas hajottaan mun päätä lisää.
  Oonkohan koskaan kuullu sanontaa, että ''Älä tuhlaa aikaasi niihin, jotka eivät tuhlaa aikaansa sinuun.'' Kaiken tän jälkeen musta tuntuu, että jos joku on mulle noin sanonu, niin se on menny aika huolella multa ohi.. Mutta ehkä mä oikeesti nyt opin tästä, ja siirryn eteenpäin. Elämä on tehty elämistä varten, miks siis märehtiä vanhoja asioita ja ihmisiä?
  Nokka kohti siis uusia pettymyksiä!

I wish I had missed the first time that we kissed
'cause you broke all your promises..